torstai 24. lokakuuta 2013

Posettelua ja Elämäni Ensimmäinen Treffikutsu

Nyt on sitten viikon poset poseteltu. Niinkuin aikaisemmin kirjoitin, että eilen mulla oli välipäivä salista ja pääsin taas pitkästä aikaa posettelemaan kaverin kanssa.

Olin muuten eilen koko työpäivän seminaarissa ja oli todella mielenkiintoista kuultavaa. Pääsin lähtemään tilaisuudesta neljän maissa ja menin suoraan kotiin syömään. Oli kauhee nälkä. 


Kotimatkalla mulle sattu hassu/ihana juttu! Ensimmäistä kertaa elämässä mua pyydettiin treffeille ja treffeille pyytäjä oli komea noin kolmekymppinen suomalainen mies. Oon ollut parisuhteessa yli 12 vuotta ja ei ole kauheasti (ollenkaan) treffikutsuja sadellut. Olin ihan sanaton kun tämä homma tapahtu. 

Hän aloitti koko homman ihanalla kohteliaisuudella (kehui kauniiksi) ja sitten kysyi olenko varattu ja haluaisinko lähteä kahville, jäätelölle tai ulos. Punastuin samantien. Kohteliaasti sanoin, että "Ensinnäkin kiitos kohteliaisuudesta ja kyllä olen varattu. Pelastit kumminkin mun kuukauden ja piristit mun päivää, kiitos siitä".  (sammakoita pääsi vähän suusta, koska tuo pelastit kuukauden -laini saattoi olla "vähän" ylireagointia. :D, hän piti mua varmaan hulluna.) Mies toivotti hyvää syksyn jatkoa. Olin hymykorvissa koko loppupäivän. En tosiaan ole ollenkaan tottunut tälläiseen huomioon. :)


Eilen illalla menin sitten posettelemaan kaverin kanssa Myyrmäen uimahallin peilisaliin ja siellä vierähti taas reilu tunti. Oli kiva nähdä kaveria ja oli kiva myös posetella, vaikkakin keskittyminen herpaantui mulla vähän väliä. Mulla meni enemmänkin pelleilyksi kuin posetteluksi. :D Noh, ei aina kaiken tarvitse olla niin vakavaa. :)





Olympos-vuori on tuolla päin. :D




Selkäposeeraus jossa yritin levittää selkää.



Selkäposeeraus jossa yritin vähän vetää taakse selkää.



Hupipose.



Uusi päähine. 




1 kommentti: