lauantai 21. syyskuuta 2013

Kävelyharjoittelua ja jalkatreeniä

Perjantaina oli mukava päivä töissä ja lähdin jo kolmen maissa mun ensimmäisiin kävelytreeneihin. Tiedän, että voi kuulostaa oudolta, mutta itse haluan panostaa todella paljon T-kävelyyn ja tietenkin poseerauksiin, mutta itse kävelyosuudella on mun mielestä myös tosi iso rooli. 

Bikini Fitneksessä esiintyminen merkitsee myös, tietenkin tikissä olevan vartalon rinnalla. Posetreenejä treenaan ystävän kanssa sekä erillisen valmentajan kanssa sekä kävelyä treenaan mun entisen tanssiopettajan kanssa (Sirja Lepistö). 

Hän on mieletön tanssija ja pelkkä olemus huokuu itsevarmuutta. Kun lähdin aikaisemmin miettimään kuka mulle voisi kävelyä opettaa, niin ensimmäisenä mulle tuli Sirja mieleen. Hän osaa täydellisesti tämän "show-kävelyn". Kun hän tekee sen kävelyn, niin kuvittelen vaan kuinka aika pysähtyy, valot himmenee, valospotti kohdistuu häneen ja tuulikone menee päälle. Toi on se tunne jonka mä haluan myös saada aikaan kun astun lavalle ja tätä me nyt sitten Sirjan kanssa lähettiin harjoittelemaan. 

Hän on mun valmentaja tässä koko vuoden ja olemme sopineet, että nyt alussa treenaamme noin 2 viikon välein ja josain vaiheessa sitä voidaan vähän harventaa. Teemme koko T-kävelyosuudesta ns. "koreon", joka koostuu kävelystä ja poseerauksista. Hiomme sen kuntoon yksityiskohtia myöten. Sirja antoi jo nyt sellaisia vinkkejä joita en osannut itse edes ajatella. 

Kävelytreenit meni hyvin ja opin todella paljon, mutta paljon on tehtävää. Nyt sitten sain "kotiläksyksi" yrittää kävellä tätä lavakävelyä aina kun on mahdollista, kadullakin. :) Mun pitää myös venytellä mun lonkkia, reisiä ja peppua, jotta sataisiin lantioon vähän liikettä. 


Kävelytreenien jälkeen jäin Töölön Kisahallille tekemään jalkatreenin. Korkokengät vaihtuivat siis salivyöhön ja keikuttelu jäi kisahallin yläkertaan kun jalkatreeni alkoi alakerrassa.


Perjantain treeni:


• Jalkaprässi ylös 8 x 100 kg, 8 x 120 kg, 8 x 140 kg, 8 x 160 kg

• Hack-kyykky 4 x 8 x kelkka

• Bulgarialainen kyykky 4 x 15/jalka

• Pohkeet seisten 3 x 40 kpl

Treeni meni ihan hyvin ja jalat oli edellisestäkin treenistä kipeenä, mutta silti meni ihan hyvin. 


Treenin jälkeen menin katsomaan kummityttöä ja olin kotona vasta puol 10 illalla. Tuntui, että kello olisi ollut jo yli 12, koska olin koko päivän ollu liikenteessä. Nukahdin klo 11 ja heräsin tänään kymmeneltä. Hyvät yöunet!


Sain eilen Bullilta myös mun uuden treeniohjelman, joka on ihan tappo! Mulla aikaisemmin on ollut 3 x viikossa jalat ja 2 x viikossa yläkroppa ja 1 x tanssi ja 1 x aamulenkki. Nyt uuden ohjelman mukaan mulla on 3 x viikossa yläkroppa, 2 x viikossa jalat, 1 x tanssi ja 2 x viikossa 30 minuutin rappusjuoksu tai ylämäkijuoksu. Määrällisesti ei kauheasti tullut lisää aikaisempaan, mutta itse treeniohjelmassa oli aika rankkoja juttuja. Esimerkkinä jalkatreenin loppuun 100 askelkyykkyä putkeen!! 

Kauhulla ja innolla lähdetään testaamaan uutta ohjelmaa. 


Kävelytreeniä Kisiksellä.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti