Keep Faith

Uusi viikko on taas lähtenyt käyntiin. Eilen olin viikon sairasloman jälkeen taas töissä ja työpäivä menikin palavereissa juosten. Eilen kun pääsin töistä kotiin mua särki vieläkin tosi paljon jäseniä ja oli jotenkin tosi huono olo. 



Tänäänkään en uskaltanut mennä vielä salille, mutta tänään on ollut fyysisesti jo parempi olo. Huomenna mulla olisi tiedossa treenit Mikon kanssa Kampin Motivuksessa. Paikat on aivan jumissa viikon löhöilystä ja pelottaa ihan miten huominen treeni menee. Mulla joskus iskee aina kauheita päänsärky-piikkejä jos niskat on jumissa. Toivottavasti niiltä vältytään huomenna.



Niin kuin olen aikaisemmin kirjoittanut, että haluan olla rehellinen lukioilleni ja iloita aidosti hyvistä päivistä ja jakaa murheeni teille niinä huonoina päivinä.



Tänään mulla oli rehellisesti huonompi päivä. Tuntui vaan, että kaikki jotenkin painaa mieltä ja mikään ei onnistu. Tälle  huonolle mielelle antoi lähtölaukauksen kun laskin, että ensi kuussa mulla on laskuja mukavat 1 800 euroa. Siinä ei paljoa jää käteen kun noi maksaa. Onneksi summa pitää sisällään ruuat ja harrastukseen liittyvät kulut mutta se ei sisällä esim. kuukausittaisia lisäravinteita. Mulla on sohva myynnissä tori.fi:ssä ja toivon todella, että se menee kaupaksi, jotta saan katettua ensi kuuta sillä. Fitness on kallis "harrastus" ja vuositasolla puhutaan ihan mielettömistä summista. Mutta toisaalta mulla ei mene rahaa baareihin eikä ravintoloihin jne. 



Noh olin koko viime viikon odottanut mun Hunterin kumisaappaita ja tänään ne vihdoin tuli. Oon himoinnut niitä yli vuoden ja nyt viime viikolla ne tilasin ja olin niin innoissani. Kenkiä ei valitettavasti saanut osa-maksulla ja laskun eräpäivä on jo tässä kuussa. Tämän takia jouduin tekemään sydäntä särkevän päätöksen, että palautan kengät. Vielä ei ollut mun ja Hunttereiten aika. Tippa linssissä pakkasin saappaat takaisin laatikkoon. 



Mietin myös tänään, että olen kohdannut monia henkilöitä elämäni aikana jotka luonnostaan ovat todella timmissä kunnossa. He käyvät muutaman kerran salilla, syövät silti karkkia ja käyvät baarissa ja silti ovat melkein kisakunnossa. Itse raadan salilla koko ajan, syön todella tiukasti, en herkuttele (koskaan), en juo alkoholia ja tuhlaan tähän koko omaisuuteni ja silti tulokset ovat todella tiukassa. Tuntuu, että elämä on vaan epäreilua välillä. 



Tiedän, että kaikki nämä ajatukset ovat juuri sitä mitä mentaalivalmennuksessa käytiin läpi ja näitä ajatuksia mun pitää muuttaa. Fakta on se, että elämä on oikeasti epäreilua ja sille ei voi mitään. Toiset saa asiat helpommalla kuin toiset. Täytyy vaan jaksaa painaa täysiä koko ajan ja yrittää sulkea tälläiset ajatukset pois ja keskittyä vaan omaan tekemiseen. Teen kaikkeni sen eteen, että ensi elokuussa karsinnoissa olen elämäni kunnossa ja sieltä avautuu ovi sm-kisoihin. Teen kaikkeni että sm-kisoissa sijoitun. Jos kaikkeni ei riitä niin sitten en voi mitään, olen ainakin yrittänyt. 



Juttelin ystäväni kanssa tänään näistä tuntemuksista ja hän laittoikin ihanan viestin, joka piristi mun päivää. Laitan sen teille tänne, koska jos jollakin toisella on samanlaisia ajatuksia niin toivon, että hänen viestinsä voisi auttaa myös teitä: 

"Elämä on epäreilua ja se ei koskaan muutu. Treenaaminen ja itsekuri palkitaan, jos ei jollakin pystillä niin sillä minkä muutoksen olet tehnyt. Sä olet tehnyt elämäntapamuutoksen, olet esimerkki. Ja miksi miettiä nyt että tuoloksia ei tapahdu, ei ne tapahdu hetkessä, vaan vuodessa. Nauti matkasta, oot voittaja joka tapauksessa, älä mieti että muut on sua parempia. Se riittää aina, että tekee parhaansa ja tietää sen."



Viesti oli ihan huippu ja tietenkin toi kaikki on totta. Pitää vaan yrittää muuttaa tätä omaa asennetta ja lopettaa stressaaminen. 


Huomenna kirjoittelenkin sitten paljon positiivisemmin endorfiinihöyryissä Mikon treenin jälkeen! :)

Näistä kumisaappaista jouduin kyynelien saattamana pakkaamaan takaisin laatikkoon.

Kuva: Tumblr

Kuva: Tumblr