tiistai 19. marraskuuta 2013

D-Vitamiinia Vastustuskykyyn


Ajattelin tänään kirjoittaa vähän D-vitamiinista. Moni ajattelee automaattisesti, että D-vitamiinia tarvitaan ainoastaan luustoon ja sillä ei olisi muuta vaikutusta kehoon. Ennen itsekkin ajattelin näin, mutta aktiivisen liikunnan aloitettua  tein hieman selvitystyötä ja huomasinkin miten suuri vaikutus D-vitamiinilla voi olla. 

Ihminen tarvitsee tietenkin vitamiineja ja kivennäisaineita ja jos näitä ei saada tarpeeksi niin se heikentää terveyden lisäksi myös suorituskykyä.

Urheilijan tarve sada näitä vitamiineja ja kivennäisaineita on hieman suurempi kuin ei niin ahkerasti liikkuvilla, koska urheileminen kuluttaa niitä enemmän. 

D-vitamiinin ansiosta Kalsium imeytyy paremmin elimistöön ja se vähentää infektiosairauksien riskiä parantamalla vastustuskykyä. 

D-vitamiinin puutos taas voi aiheuttaa esim. sydänsairauksia, diabetestä, syöpää, astmaa, masennusta ja jonkun tutkimuksen mukaan jopa lihomista. 

Kun ruokavalio on niukka ja yksipuolinen niin ravintolisien avulla saavutetaan se vitamiinien ja kivennäisianeiden optimaalinen saanti ja toki myös jo monipuolisesti syövä henkilö voi täydentää sitä omaa ruokavaliota ravintolisällä ja näin minimoida mahdollisten puutosten riskit. 

Itselläni on aika yksipuolinen ruokavalio, koska syön esim. kasviksina aina vain kurkkua ja porkkanaa. Syön toki terveellisesti, mutta en tarpeeksi monipuolisesti ja sen takia D-vitamiinin saanti on mulle ihan välttämätöntä. Myös valmentajalta on tullut tarkka ohje kuinka paljon mun pitää D-vitamiinia saada. 

Olen todella onnekas, että mulla on tähän yhteistyökuppani, joka pitää huolen, että mun vitamiinien ja kivennäisianeiden saanti pysyy optimaalisena. 

Puhdas +Capsin D-vitamiini sisältää D3-vitamiinia 125 μg. Mun ei tarvitse syödä näitä kuin yksi päivässä ja ei varmasti tule puutostiloja tän jälkeen. :) Heiltä löytyy myös D-vitamiini, jossa D3-vitamiinia on 50 μg. 

Kiitos todella paljon Puhdas +Capsille! Se minkä takia itse pidän näistä, on se että heidän tuoteet on kotimaisia ja valmistettu puhtaista materiaaleista. Niissä ei ole väriaineita, säilöntäaineita, makuaineita tai piilotettuja täyteaineita; 100% puhdasta tutkittua laatua. 

Näitä voi ostaa mm. Apteekeista, Lifestä ja Sokokselta. Itse olin eilen mukana kun kaveri osti näitä Lifestä 100 kappaleen purkin ja hinta oli noin 20 e eli yli kolmen kuukauden setti noin edullisesti. Suosittelen!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti