keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Suloinen Hyvinvointi Sulo

Eilen kiireellisen työpäivän jälkeen menin tapaamaan Hyvinvointi Sulon Annastiinaa ja Mariaa heidän ihanaan toimipisteeseen Mannerheimintielle. 


Ulkona satoi kaatamalla vettä ja päivän valo alkoi olla jo tiessään. Kaiken sen pimeyden keskeltä hehkui Sulon värikäs ja raikas logo. Kun astuin liikkeeseen sisään niin ensimmäisenä huomioni kiinnitti ihanan värikäs ja raikas sisustus, korkeat huoneet ja Sulon logosta tuotu värimaaila. Paikka oli sellainen, että kuvittelin jo hetken istuvani siellä juomassa kahvia ja katselemassa ikkunasta ulos Mannerheimintien vilinää. :) 


Iloisena mua oli vastassa Annastiina ja Maria. Istuttiin heti alas ja kerroin vähän enemmän itsestäni, lähtökohdistani sekä meneillä olevasta fitness-projektista. Kuuntelin enemmän myös heidän palveluistaan ja taustoista. Mitä enemmän juteltiin niin sitä onnellisempi olin siitä, että he olivat halukkaita lähtemään tukemaan mun projektia. :)


Marian kanssa olimmekin sopineet, että hän tekee mulle ripsienpidennykset. Ripsienpidennykset mulla on ollut melkein vuoden ja nyt ne oli kokonaan lähtenyt, koska en ollut käynyt niitä huoltamassa. Oli muutenkin ihan hyvä, että voitiin aloittaa ns. puhtaalta pöydältä.


Hoitohuoneessa oli hoitopöytä mihin menin makaamaan ja jalkojen alle laitettiin sellainen koroke, joka teki asennosta todella miellyttävän. Sain päälleni vielä ihanan muhkean peiton. 


Maria oli kyllä todella ammattitaitoinen. Heti alkuksi kysyi, että mitä pituutta ja mitä kaarevuuta olen aikaisemmin käyttänyt. Nooh pituuden osasin vastata, mutta kaarevuudesta ei ollut mulla tietoakaan. Ei multa aikaisemmin olla tuollaisia kyselty. Noh, aikaisempi paikka missä kävin niin siellä ei puhuttu suomea eikä oikeastaan englantiakaan. :D 
Annoin Marialle vapaat kädet ja hän laittoi mulle vähän eri pituuksia, esim. silmien sisäsyrjään lyhyempää ja ulkosyrjään vähän pidempää jne. Maria useamman kerran varmisti etteihän silmiä kirvele ja onhan kaikki muutenkin kunnossa jne. Heti alusta lähtien oli turvallinen olo ja ei tarvinnut miettiä mitään.


Meillä juttu  luisti niin hyvin, että tuli sellainen olo että oltaisiin tunnettu jo pitkään. Pystyin olemaan ihan oma itseni. :) 


Kun ripset olivat valmiit ja avasin silmät, niin silmiä ei kirveltänyt yhtään. Yleensä mulla aina vuotaa silmät tuossa vaiheessa, mutta nyt ei ollut mitään. Ripset onnistui mun mielestä ihan täydellisesti ja ne oli just oikean pituiset mulle. Kiitokset vaan huipputyöstä Hyvinvointi Sulon Marialle!


Ensi viikolla mulla on aika heille myös hierontaan. Tätä ennen heiltä tuli tarkka käsky, että mun pitää varmistaa mun ihotautilääkäriltä, että mua saa hieroa, koska mulla on akneen menossa lääkekuuri. Tätä en olisi itse osannut edes ajatella. Tästä juuri huomaa, että ammattilaiset on asialla. :)


Vielä kerran iso kiitos Sulolle! :)




















Ihanat uudet ripset.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti