perjantai 15. marraskuuta 2013

Sulon Suloisissa Käsissä

Eilen mulla oli taas mun "ihana" 14,5 tunnin päivä liikkeellä. Hektisen työpäivän jälkeen oli ihana päästä Hyvinvointi Sulon ihanaan hoivaan. Mulla oli varattu Suloon aika yläkropan hierontaan. Maria ja Annastiina oli mua taas vastassa ja heti kun astuin ovesta sisään mut valtas rauhallinen ja seesteinen olo.


Mentiin Annastiinan kanssa hierontahuoneeseen ja hän halusi aluksi katsoa mun liikeratoja, että miten mä oikein venyn/liikun. Tein erilaisia asentoja, esimerkiksi kiersin vartaloa sivulta sivulle jne. Hän totesi, että käsissä ja niskassa oli hyvät liikeradat mutta olen jäykkänä keskiselästä. Tämä keskiselän jäykkyyden itse huomaan mm. poseerauksissa kun en saa väänettyä kroppaa oikeaan asentoon.


Tän jälkeen menin makaamaan hierontasänkyyn mahalleen ja sain sellaisen lämpötyynyn/jutskan mun alaselälle siksi aikaa kun hierottiin yläselkää ja hartioita, että lihakset lämpeis. Olin ihan varma, että mun selkä on ihan jumissa, mutta hienoa oli kuulla, että Annastiina oli pelännyt pahempaa eli en ollutkaan niin huonossa jamassa. Toki jumikohtia löyty, mutta niitä me voidaan nyt pikkuhiljaa availla. 


Hieronnan tarkoituksena mulla on tottakai avata jumit, mutta ennen kaikkea auttaa palautumaan nopeammin. Tää palautuminen on mielettömän tärkeää mun lajissa. 


Hieronta tuntui ihanalta ja tunsin kuinka veri lähti kiertämään ja koko kroppa rentoutui. Oli ihan täydellistä. Multa hierottiin koko selkä, niska, hartiat, olkapäät ja käsiä. Huhhuh. Kukaan ei oo hieronut mua noin tarkasti. En ole itse edes ajatellut, että jotkut kädetkin tulisi hierotuttaa joskus. Tuntu mielettömän hyvältä. 


Juteltiin paljon ja Annastiina kyseli mun treeneistä ja tästä projektista jne. Kiva oli jutskailla rentoutumisen lomassa. 


Hieronnan jälkeen makoilin hetken sängyllä ja sain käskyn, että en saa nousta ennen kun Annastiina tuo mulle lasin vettä. Vesilasin juotua rupesin pikku hiljaa pukemaan vaatteita päälle. Olo oli rauhallinen ja rentoutunut. 


Kiitos taas tuhannesti Hyvinvointi Sulon tiimille! Jos tekin olette miettinyt hierontaan menoa niin suosittelen lämpimästi. Heillä on myös ajanvaraus järjestelmä verkkosivuilla jonka kautta saa helposti varattua ajan itselle. :) (www.hyvinvointisulo.fi










Posettelua ja tanssia


Hieronnan jälkeen mun tietenkin piti ottaa rennosti ja niin otinkin vaikkakin menin Töölön Kisahallille vähäksi aikaa yhden toisen bikinifitness mimmin kanssa posettelemaan. Otin tosi löysästi ja käytiin vain asentoja vähän läpi ja t-kävelyn runkoa. Uskon, että me molemmat saatiin jo tuosta lyhyestä hetkestä paljon irti. Mä sain tosi hyviä vinkkejä käännöksiin. :) Kiva oli viettää aikaa toisen kisaajan kanssa, koska meillä on niin paljon yhteistä tän projektin myötä.


Posettelun jälkeen menin tanssiryhmän treeneihin ja sielläkin otin tosi iisisti. Menin muutaman kerran meidän koreon vaan läpi ja sitten treenattiin tanssikaverin kanssa meidän yhteistä osiota. Meidän yhteiseen osioon kuuluu sellainen tuolisetti ja harjoteltiin lähinnä sen tuolin käyttöä. :) Oli pitkä mutta mukava päivä. :)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti