sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Diettiruokaa Mamma Rosassa

Aamu alkoi tänään intervallitreenillä. Menin Martinlaakson Fitness24Seveniin tekemään rappustreenin korvaavan aerobisen. 

Menin ekana kuntopyörällä ensimmäiset 10 min, mutta sen jälkeen polveen rupesi sattumaan niin paljon, että siirryin tekemään seuraavat 10 min crossalilla. Siinäkin polveen sattui mutta ei läheskään niin paljon kuin kuntopyörässä. 

Intervallin tein niin, että poljin 2 min normaalia reipasta tahtia ja sitten 20 sek kovensin vauhtia ja sitten taas 20 sek vieläkin kovensin vauhtia ja sitten 10 sek vedin niin kovaa kun lähti ja sitten taas 2 min normaalia reipasta tahtia. Menin näin koko treenin ja olin aivan hiestä märkä tän jälkeen. Olo oli ihan sika hyvä! 


Treenin jälken kävin kotosalla suihkussa ja menin sukulaisten kanssa perhepäivälliselle Mamma Rosaan. Mulla oli sukulaisia Joensuusta ja muutakin perhettä lähistöltä mukana lounaalla. Annoin tarjoilijalle mun oman "ruokalistan" johon olin kirjannut grammalleen mitä saan syödä ja kaikki sujui mutkitta. Sain täydellisen annoksen joka oli grammalleen mun ruokavalion mukaan (ainut mikä puuttui oli raejuusto) ja se oli todella hyvää. NAMNAM! Oli ihana viettää perheen kesken laatuaikaa ja syödä hyvää ruokaa.

Huomaan kyllä itsestäni piirteitä, että koen oman projektini rajottavan elämääni ehkä enemmän kuin se oikeasti rajoittaa. Tämän päivän lounas todisti taas kyllä sen, että kaikki on mahdollista. Eli ei aina tarvitse projektinkaan aikana syödä niitä ruokia niistä muovikipoista vaan joskus voi käydä ulkona syömässä ihan ohjeidenkin mukaan. Kaikissa ravintoloissa tämä ei tietenkään onnistu ja nyt mun täti oli etukäteen mulle selvittänyt että Mamma Rosassa tämä mun erikoisruokavalio ei tuota ongelmia. Kaikki on järjestettävissä. :) 


Päivällä kävin poikaystävän kanssa Budget Sportissa. Lähdn sieltä hakemaan ulkoiluhousuja mutta tulinkin takaisin Vaahtorullan, nilkkapainojen ja leuanvetotangon kanssa. :D Se siitä "en tee heräteostoksia". Toisaalta kaikkia näitä tarvitsen! Oon pitkään halunnut ton rullan ja leuanvetotangon mutta ne on jokapaikassa ollu aika hintavia. Nyt maksoin näistä kaikista yhteensä joku 40 € (rulla, tanko ja nilkkapainot). Nilkkapainoja ajattelin käyttää jalkatreenin aikana esim. askelkyykyissä. 


Hyvää yötä ja tsemppiä uuteen viikkoon!



















5 kommenttia:

  1. Oi että, ihan älyttömän hyvän näköistä ruokaa! Oi, että namskis! Kiva, että kävit ulkona syömässä, varmasti vähän piristää :) Pian nähdään <3 pusuja!

    VastaaPoista
  2. Eikä! ostitko sä ton budgetin rullan! älä missään nimessä mee sen päälle polvilteen, voin kertoa että tulee kuopat samantien! :D nim. käytin kerran. k-raudan putkenpätkä paaaaljon parempi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ostin! :D Joo en mene. Salilla on samanlainen ja se on jo ihan littana. Toi oli niin halpa niin siks ostin. Aikasemmin itsekkin oon rullaillut viemäriputkella. :D

      Poista
  3. Hyvää palvelua tuolla raflassa kun järjestyi tuo ruokailu nuin, vau! Täytyy pistää korvan taakse tuo idea! :)

    VastaaPoista